Alamäkiluistelija Mirko Lahti varmisti toisen maailmanmestaruuden

Alamäkiluistelija Mirko Lahti on  varmistanut toisen nuorten maailmanmestaruuden Ranskan Marseillessa. Lahti voitti perjantaina kauden viimeistä edeltävän junioreiden Crashed Ice-kilpailun näytöstyyliin. Kilpailussa hopeaa nappasi Yhdysvaltojen RichieJojo” Velasquez ja pronssia Venäjän Dimitriy Murlichkin. Finaalissa mukana olleen toisen suomalaisen, Joni Saarisen oli tällä kertaa tyytyminen neljänteen sijaan.

Kauden aiemmat Crashed Ice kilpailut on käyty Saint Paulissa Yhdysvalloissa ja Jyväskylässä Suomessa. Marseillen kisan lisäksi Lahti on voittanut myös kaksi aiempaa osakilpailua, joten kauden viimeinen osakilpailu Kanadan Edmontonissa maaliskuun alussa ei enää vaikuta taisteluun mestaruudesta. Ennen kauden viimeistä kilpailua Suomen Jesse Saurén on mestaruustilastossa kolmantena ja tänään finaalissa luistellut Joni Saarinen neljäntenä. Saurenilla on mahdollisuus nousta mestaruustilastossa toiseksi ja Saarisen kolmanneksi, joten jännitettävää kotikatsomoissa riittää myös kauden päätöksessä.️

Alamäkiluistelun junioreiden MM-sarja on tarkoitettu 17-21 vuotiaille luistelijoille. Junioreiden maailmanmestaruudesta on kamppailtu vasta kahdella kaudella. 21-vuotias, Mäntsälästä kotoisin oleva Mirko Lahti on voittanut molemmat mestaruudet, ollen siten myös lajin ainoa junioreiden maailmanmestari kautta aikojen. Suomi on myös ainoa maa, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruudet kaikissa kolmessa sarjoissa; miehissä, naisissa ja junioreissa.

Mestaruus maistuu erityiseltä Marseillessa

Mirko Lahti voitti Ranskan Marseillessa käydyn junioreiden MM-osakilpailun näytöstyyliin. Hän dominoi kilpailua edeltäviä aikalaskuja sekä kaikkia lähtöjä ylivoimaisesti. Alamäkiluistelun MM-sarjassa Marseille poikkeaa muista paikkakunnista selvästi, sillä Välimeren rannalla sijaitsevalla paikkakunnalla päivälämpötilat nousevat jopa viiteentoista plusasteeseen.

“Täällä on keli vähän, kun Suomen kesä. Marseillen rata on tänä vuonna tosi hurja, mutta sopii mulle. Rataan jouduttiin tekemään viime hetken muutoksia, että sitä ylipäätään on turvallista ja edes mahdollista luistella.” Lahti kommentoi Marseillesta.

Marseillen kisaa oli paikan päälle saapunut seuraamaan iso joukko Lahden kavereita ja perhettä.  Lahti kertoo, että mestaruuden varmistaminen Marseillessa maistuu erityisen makealta siksi, että vuosi sitten Marseillen kisa päättyi Lahden osalta jo ensimmäisissä harjoituksissa sattuneeseen pahaan kaatumiseen. Sen vuoksi hän joutui viettämään yön sairaalassa tutkimuksissa. Markus Juolan kypäräkameravideo Lahden kaatumisesta on kerännyt Facebookissa ja Youtubessa yhteensä yli 15 miljoonaa katselukertaa. Nyt tuo Marseillen mörkö on kuitenkin lopullisesti selätetty.

“Kyllä se silloin säikäytti, kun piti maata sellaisen levyn päällä liikkumatta siltä varalta, että selkärangassa olisi murtumia. Sanoin jo ennen tämän vuoden kisaa, että se asia on käsitelty ja nyt tullaan Marseilleen aivan kuin se ois uus paikka” Lahti kertoo.

Lahdelle junioreiden maailmanmestaruuden uusiminen oli yksi kauden päätavoitteista.

“Kausi ei kuitenkaan vielä oo tässä vaan vielä on kisoja edessä  ja huomenna luistellaan jo miesten finaalit, niin nyt on käännettävä katseet ja keskittyminen siihen kisaan. Siellä tavoitteena on sama kuin kauden muissakin kisoissa eli olla mukana finaalihiitissä (neljän parhaan joukossa)”

Lahti on Paavo Klintrupin ja Markus Juolan ohella suomalaisen alamäkiluistelun eliittiä myös miesten sarjassa. Perjantain aikalaskuissa Lahti oli neljänneksi nopein, joten asetelmat myös lauantai-illan kisaan ovat varsin herkulliset.

Lopuksi Mirko Lahti haluaa lähettää vielä kiitoksensa

“Iso hatunnosto porukoille ja kavereille, että tuli kattomaan paikanpäälle. Hemmetin kova juttu! Ja tosi nöyrät kiitokset kaikille tukijoukoille ja sponsoreille ketkä mahollistaa tän touhun. Nyt on hyvä jatkaa loppukauteen!”

Launtaina Marseillen Crashed Ice-kilpailua voi seurata Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa klo 22.30 lähtien. Mukana on 11 suomalaista miesluistelijaa ja 1 naisluistelija. 

Kuvia ja videoita julkaisukäyttöön:

https://www.redbullcontentpool.com/search?q=mirko%20lahti

Red Bullin mediapankki täydentyy myös kisaviikonloppujen aikana. Käyttöehdot mainittu kuvien yhteydessä.